torstai 17. elokuuta 2017

On ahkeroitu.








Sadonkorjuuaika on täällä! 
Nyt on kurkut ja kurkkusalaatit plakkarissa, 
omenahilloaikaa odotellessa :) 

Mukavaa loppuviikkoa allihoppa, nautitaan elokuusta!

♥ Teija





perjantai 11. elokuuta 2017

Kesäinen Lappi vei sydämeni♥

















Vielä viime viikkoisia tunnelmia pohjoisesta, Pyhätunturin kupeesta. 
Oli ihana parin päivän piipahdus mökillä, pojat näkivät nyt ensimmäistä kertaa kesäisen Lapin. 
Ikävä jäi, ehkäpä jouluna taas?

Rentoa viikonloppua kaikki ystävät!

♥ Teija






keskiviikko 9. elokuuta 2017

Syystuulia sisustuksessa.








Haa, kolme viikkoa poissa kotoa ja jopas näyttää koko sisustus ihan kulahtaneelta!
Lienee tuttu tunne monelle näin syksyn lähestyessä?

Siispä tämän viikon olenkin käyttänyt kodin kohentamiseen. 
Sunnuntainen piipahdus Ikeassa laittoi pyörät pyörimään, 
ja Oskari sai vihdoin kauan haaveilemansa uuden työpöydän huoneeseensa. 
Ihan vaan pukkijalat ja puinen pitkä taso, jolla mahtuu tekemään läksyt ja myös pelailemaan.  
Vanha koulupöytä siirrettiin Severille (eskari alkaa ensi viikolla!) 
ja hänen lastenkalustonsa lähti kiertoon ystävälle. 
Näistä lisää tuonnenpana, kunhan kaikki palikat ovat kohdillaan.

Mutta mutta siis, tulipa sieltä iksusta muutakin napattua mukaan, nimittäin olkkariin uusi matto.
Sieltä alennusnurkasta, kun sattui sopivasti silmään tuo juuttinen.
Jaa niin mikä uusi? Onhan meillä samanlainen ollut tuossa jo 10 vuotta!
(Eka suttaantui punaviiniin ja toka lähti purkaantumaan.)
Tämän kesän olen kokeillut tuossa sinisävyistä itämaista, mutta silmä ei vaan tottunut.
Joten vanhassa vara parempi jälleen kerran! 

Keväästä asti meillä on muuten ollut uusi sohvapöytäkin. 
Sisko opiskelee puusepäksi ja hän tuosta noin vaan tekaisi mittojen mukaan. 
Annoin aikast vapaat kädet, ja tuli tosi hieno!♥
Oikeasti tilasin tämän kyllä Kelorantaan, mutta en sitten raaskinutkaan sitä sinne viedä. 
Ainakaan toistaiseksi, katsotaan!  

Mutta nyt jatkuu taas mööbleeraus. Mukavaa alkanutta elokuuta!
Onko muilla menossa sisustusprojekteja?? 

♥ Teija






torstai 3. elokuuta 2017

On eletty kesää.



Tänä vuonna olen elänyt kesää enemmän, kuin tallettanut sitä blogiin.
Kameran suljin on raksahdellut entiseen malliin kyllä, mutta sinne kameraan kuvat ovat enimmäkseen jääneet. 

On ollut mukava kesä! 
Jonkun verran töitä, mutta enemmän olen tehnyt sillä saralla ajatustyötä.
Kevät oli kovin tahmea, olin jumissa, moni asia tuntui tahkomiselta. 
Nyt olen valmis jälleen uuteen kauteen.

4 viikkoa kesä-heinäkuusta vierähti myös paikallisen kesäteatterin kahvilaemäntänä. 
Mukavaa hommaa, vaikkakin sitovaa. 
Aatelkaapa, oma kipsa kuukauden ajan :)







Mökille valmistui alkukesästä uusi laituri. 
Voi onnea, ollaan nautittu siitä täysin rinnoin, ja vietetty siellä aikaa enemmän kuin ikinä.





Pieniä päiväreissuja lähistölle on mahtunut myös ohjelmaan.





Severi täytti viime kuussa jo 6 vuotta, ja eskari kutsuu.
Tässä veljeskuva syntymäpäivältä♥









Hyvää ruokaa, juomaa ja ihania ystäviä on mahtunut myös kesäämme♥
Olemme kiitollisia kaikista♥




Tällä hetkellä olemme perheen kanssa pienellä road tripillä halki Suomen. 
Terkkuja Pyhätunturin kesästä ja Lupporingistä
Vielä hetki on aikaa nauttia lomasta, ennen kuin arki alkaa.

♥ Teija