torstai 8. helmikuuta 2018

Ohhoh, blogi jo 9 vuotta! (Sisältää arvonnan)


*Yhteistyössä Plantes & Parfums Provence Suomi*

Heippa hei ystäväiset ja torstai-iloa kaikille! 
Jollei muuta, niin ainakin nämä kauniit talvisäät nostavat hymyn huulille♥ 
Kunpa talvet oisi aina näin ihania täällä etelässäkin! 

Muuten meillä täällä Nousiaisissa ei ihan helpolla olla päästy viime viikkoina.
Meidänkin perhe on saanut osansa vesikriisistä ja siitä seuranneesta epidemiasta, 
ja täysin kantoveden varassa olemme olleet tämän viikon. 
Maalaisjärjellä ja joustavuudella pääsee onneksi pitkälle. 
Esimerkiksi Oskarin koulukaverin äiti vei tänään lapsia Turkuun asti uimaan, 
mikä ihana syy päästä keskellä viikkoa kylpylään!

Mutta hei, en mä tullut tänään pelkästään vesiasioista jaarittelemaan, 
vaan kertomaan, että Keloranta -blogi täytti eilen huimat 9 vuotta! 
En edes halua miettiä, miten nopeasti aika onkaan kulunut, ja miten paljon asioita tapahtunut.
(Ja miten paljon sitä onkaan itse näiden vuosien varrella vanhentunut... :D)
Sillä tosiaankin moni asia on muuttanut muotoaan 9 vuodessa. 
Mutta elämä on nyt ja nautitaan tästä hetkestä♥

Perinteisesti vuosipäivän aikoihin olen järjestänyt arvonnan, ja niin tälläkin kertaa! 







Sain jokin aika sitten testattavaksi maahantuojalta ihania
 Plantes & Parfums Provence -ihonhoitosarjan tuotteita, 
ja nimenomaan sarjan aasinmaitopohjaisia ihanuuksia.
Sarja on ranskalainen ja Suomessa täysin uusi, ja etsii vielä jälleenmyyjiä.

On ollut ilo testata! 
Omat testerini ovat Cottonin (eli puuvillan) tuoksuisia, mutta myös muita tuoksuja löytyy.
En ole itse lainkaan vahvojen tuoksujen ystävä, mutta näissä tuotteissa tuoksuu juuri sopivasti.
Ja mikä valloittava koostumus! 
Ehkäpä se on juuri tuo aasinmaito, joka tekee voiteista täyteläisiä, muttei liian tönkköjä.
Suihkusaippuan ja vartalovoiteen lisäksi sain kokeiluun käsivoiteen, 
johon olen extratyytyväinen. Näin talvisaikaan tuntuu, että käsiä saa olla jatkuvasti rasvaamassa, 
ja Plantes & Parfums -käsivoide on osoittautunut hyväksi.  
Tuote ei jätä käsiä tahmaisiksi, vaan jotenkin samettiseksi, 
ja jäljelle jää vielä hyvä tuoksu.

 
"Aasinmaitoa on jo muinais-Egyptissä ja Kreikassa pidetty elämän eliksiirinä.
Se oli oli myös kuningatar Kleopatran kauneuden salaisuus sillä hänen kerrotaan kylpeneen aasinmaidossa sekä käyttäneen kauneudenhoitoon aasinmaitoa.

Aasinmaidon hyvät ominaisuudet:
Parantaa, hoitaa, ravitsee ja auttaa  ihoa uudistumaan. Estää ihon vanhenemista.
Rikas ravintoaineiltaan, sisältää vitamiineja B1, B2, B6, C, D & E, sekä muita mineraaliaineita. 
 Kosteutettaa ihoa tehokkaasti.
 Sisältää paljon antioksidanttia, joka viivästyttää ihon vanhenemista
Kaikki tuotteet ovat valmistettu luonnollisista kasviuutteista  sekä  aasinmaidosta.

Tuotteet valmistetaan nimensä mukaan välimerellä, Provencessa Etelä-Ranskassa.
Tuotteiden raaka-aineina käytetään  100 % luonnonkasvivahaa, luonnollisia parfyymeja ja ainesosia."

Koostumuksen ja Cotton -tuoksun lisäksi olen itse tyytyväinen 
myös purnukoiden ulkonäköön, kaunista ja hillittyä!




Ja hei, sitten asiaan!
9-vuotissynttäreiden johdosta saan arpoa myös blogini lukijoiden kesken 
tämän yllä olevan ihanan setin:
Käsivoide, palasaippua, suihkusaippua ja vartalovoide Cottonin tuoksuisena. 
Riittää kun kommentoit postausta ensi viikon torstaihin 15.2 klo 18 mennessä! 
Onnenpotkuja (aasin?) kaikille osallistujille! :)

♥ Teija




66 kommenttia:

  1. Onnitelut blogivuosista!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Synttäri onnea :)
    Näin raskauden myötä minustakin tullu hyvin hajuherkkä, mutta nämä voisi toimia :)
    Ja ei haittaisi silmää jos purnukat jäisivät levälleen ��
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanalle tuotesarjalle, toivottavasti löytää hyvän jälleenmyyjän jo pian :) Paljon onnea blogillesi!
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea pitkäikäiselle blogille. Mukaan arvontaan.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnittelut blogisynttäreiden johdosta! :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Onnea! Miten aika kuluu. En muista tarkkaan, että milloin aloin seurata blogiasi, olisiko ollut joskus vuonna 2010.

    VastaaPoista
  7. Vau, paljon onnea! Mukana myös arvonnassa. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea onnea! Onpas ihanan näköisiä puteleita!

    VastaaPoista
  9. Onnea. Mielenkiintoisia tuotteita. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onneksi olkoon! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  11. Onnea blogille :)
    Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Onnea huikean pitkästä blogitiestä! Tuo on jo huima luku :)
    Ilman muuta osallistun myös arvontaan, sillä talvi-iho kaipaa juuri näitä. Istun nyt peukut pystyssä ensi torstaihin asti.
    Talviterkuin
    oliaikablogi (at) gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnea blogille! Ompa kauniita ja kiinnostavan kuuloisia tuotteita!
    Nim. Lumikki, lumikki90(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea blogille! :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnittelut blogillesi. On ollut mukava lukea blogiasi ja seurata teidän puuhia.
    Ja, ehdottomasti mukana arvonnassa! unelmoiden@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea! Mukaan arvontaan. markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana :) naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Olet ollut mielessäni, kun Nousiaisten vesiasiat ovat olleet tapetilla. Tsemppiä!
    Ja onnea 9-vuotiaalle blogille! Mukana mainiossa arvonnassa. tuulaslife1@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnea mahtavan pitkäikäisestä blogistasi :)
    Mielenkiintoisia rasvoja, mukana arvonnassa siis!
    talviuninalle(a)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea pitkästä bloggaajaurasta! :)
    Mukana huippukivassa arvonnassa!
    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana!
    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Onnea....pitkä ura takana... Kaunis ja varmasti superihanat tuotteet.
    hennamake(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Onnittelut 9-vuotiaalle! Onhan tuo pitkä aika ja paljon ehtii tapahtua.
    Mukana mukavassa arvonnassa.
    herakivi@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea! Kauniin näköiset purkit!
    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea! Tuotteet kuulostavat niin ihanilta joten mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  27. Onnea! Hyviä tuotteita.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnittelut mahtavan pitkästä blogitaipaleesta! Kiinnostavia tuotteita ja kauniit pakkauksetkin, olen siis innolla mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnea blogille ja sen pitäjälle 5 vuoden taipaleesta!

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Hurjan paljon onnea blogille <3
    9 vuotta on jo hieno taival!

    VastaaPoista
  31. Onnea! Mukana arvonnassa :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea ysivuotiaalle<3
    Aasin maito kuulostaa eksoottiselta - mukana koppurakuivin käsin :)
    Ps. Oli kiva nähdä keskiviikkona.

    VastaaPoista
  33. onnea! :) mukana.
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea blogisi vuosista!
    Oi, näitä olisi kiva kokeilla
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  35. Hujauksessa se yhdensän vuotta on mennyt! Monella blogi tuntuu jäävän unholaan. Onnea hirmuisesti 9 vuotta täyttäneelle blogillesi ja paljon olkoon vielä vuosia edessä sillä. Toiset yhdeksän vuotta päälle,niin täysi-ikäisyys siintää. merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. onnea! Mukana ollaan :)

    emppu_98@windowslive.com

    VastaaPoista
  37. Onnea blogillesi! Tuntisin itseni varmaan Kleopatraksi, jos käyttäisin näitä tuotteita:)
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  38. Lämpimät onnittelut huikean blogiuran kunniaksi! :) Jaksamista myös vesikriisin keskelle.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  39. onnittelut blogillesi❤️ Mukana arvonnassa:)
    saagavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Oikein paljon onnea! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Paljon onnea! :)
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  42. PALJON ONNEA ! :)
    Mukana arvonnassa
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Onnittelut 9-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Lämpimät onnittelut!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  45. Paljon onnea 9-vuotiaalle. Ihana arvonta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  46. onnittelut! olen mukana arvonnassa. ihanilta vaikuttavia tuotteita...
    t. sisko oulusta

    VastaaPoista
  47. Onnea blogillesi näistä vuosista :)On teillä Nousiaisissa ollut kestämistä viime aikoina! Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  48. Onnea blogille! :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Onnea! :)
    elisajosefiina@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Onnea hurjasti!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  51. wau pitkää ikää ja toivottavasti sitä vielä lisää. ahkerasti jaksa kirjoittaa, kuitenkaan itseäsi älä unohtaa. huolehti itsestäsi nuku riittävästi, tapaa ystäviä juhli maltillisesti. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, keksiä postaus uus. Pienet juhlat kenties blogin kunniaksi, juhlia sen taivalta iloksi. anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Isot onnittelut 9-vuotiaalle ja menestystä jatkoon! sartzu ät kymp.net

    VastaaPoista
  53. Onnea! Ja aivan ihanat tuotteet sinulla arvonnassa! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  54. Onnittelut 9-vuotiaalle blogille, veljeni vanhin poika on samanikäinen :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  55. onnea 9-vuotiaalle! :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onnea :-)
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Onnittelut!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  58. Onnittelut 9-vuotiaalle:-) Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  59. Onnea! Aasi on ihana eläin ja mullakin on toisinaan ihan aasimainen olo :)
    Ilolla mukana piristeen toivossa !
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Paljon onnea! Ihanat tuotteet arvonnassa!
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Onnea :)

    Ja hei, kiva että vielä ehtii mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  62. Onnea 9-vuotiaalle blogille! Aasinmaitopohjaisista ihonhoitotuotteista en ole ennen kuullutkaan, mutta vaikuttavat kyllä hyviltä. Mukaan siis arvontaan! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Mukana ollaan :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista